Free Wifi!

Noniin nyt ollaan taas lankojen ja nettiyhteyksien päässä! Mistäs me oikeen alotettais. Kaks viikkoa on hurahtanu vauhdilla ja kaikkien vastoinkäymisten jälkeen ollaan ihanassa orpokodissa, ihanien orpokodin pitäjien kanssa ja uusia vapaaehtoisia työntekijöitä ollaan tavattu! Meijän kanssa täällä on yks toinen suomalainen Laurean Ammattikorkeesta tekemässä harkkaa ja kaks aussityttöä. Aussit lähtee ens viikolla vege, joten luojalle taas kiitos siitä, sillä sen takia me varmaan saatiin tää paikka!

Nämä kaks viikkoa ollaan saatu kontaktia moniin lapsiin ja kaikista vaikeista nimistä huolimatta nää kaks taliaivoa jopa muistaa osan nimen! Oli tosi hyvä, että roudattiin lapsille kaikenlaisia leluja suomesta, koska niiden avulla ollaan päästy toteuttamaan harjoittelua suunnittelemalla erilaisia aktiviteetteja pelien avulla. Otetaan joka kerta lelut takasin omaan talteen ja lopuks, kun lähetään niin meillä on isot kasat antaa orpokodille lahjaksi ja kaikenlisäksi lapset osaa jo pelata niillä.

Alotetaan joka päivä työt yhdeltä ja lopetetaan kymmeneltä. Tätä menoa tunnit tulee varmasti jo ennen aikojaan täyteen :D Aamusin suurin osa lapsista on koulussa, joten meillä on enemmän aikaa pikkusille. Puol kahdelta on aivan mahti lounas ( vaikkakin tuntuu nyt jo, että riisi tulee korvista ulos ). Sen jälkeen yleensä suurin osa myös vanhemmista lapsista on paikalla ja noin kolmen kieppeillä yritetään pitää englannin tunteja ja muuta ohjelmaa. Enkun tunnit onnistuu yleensä sillon, kun talon vanhin Irwan on paikalla, koska hän osaa hyvin englantia ja pystyy tulkkaamaan meitä. Tuunattiin perus eläindominosta ja muistipelistä englanninkielinen versio, johon kirjotettiin eläinten nimet englanniksi ja yritettiin niiden avulla lausua eläimiä ja muistaa niiden nimiä ulkoa. (oli myös hyvä oppi ebulle ;D) Iltapäivästä lähetään lasten kanssa lenkille, yllättävän sitkeitä ne on käymään tässä kuumuudessa. Saa ite ottaa happea pariin otteeseen, että jaksaa. Illat kuluu hengaillessa, syödessä ja läksyjen teossa. Ehkä kaikista siistein fiilis tulee siinä illansuussa, kun on ensin opettanut ja auttanut läksyissä lapsia, jotka oikeesti on kiinnostuneita oppimaan ja tekevät läksyt niin tunnollisesti. Siinä taas miettii näitä kulttuurieroja.. Koska näiden englanti on jo tarpeeksi huonoa, ei auta asiaa se, että universityssä käyvien nuorten englannin läksyt on jopa niin vaikeita, että meillä lukion käyneenä ja yo-kirjotukset kirjottaneena, ei ole pienintäkään hajua joistain sanoista ja selityksistä.

Ensimmäinen kunnollinen viikonloppu täällä vietetiin Seminyakissa. Paikanpäällä otettiin melkeen ensimmäinen rupunen hotelli, vaikkakin oltiin niin luvattu itellemme, että kunnon suihkut sun muut pitää olla, koska viikot majaillaan ihan ok huoneessa. No ei me sit kuitenkaan otettu, vaan päädyttiin melko samantapaseen huoneeseen. Mitäs sillä niin väliä. Seminyakin yöstä lähdettiin kuitenkin Kutalle, joka osoittautui aivan samanlaiseksi mitä oltiin paikasta kuultu. Melkonen bilemesta ja aivan sikana porukkaa. Ebulle propsit siitä, että uskaltautui skootteritaksiin, joten matka taittui oikein mukavasti siinä kolme päällä ilman kypärää. Se kyllä pelkäs koko matkan, että mihin ne meidät vie ja millon jonkun oven takaovi aukee ja lennetään sitä päin. Mutta tässä ollaan, ehkä kannattaa uskaltautua toistekin ;D Seuraava ilta otettiinki rennosti biitsillä ja kaiken sen 'auringonoton' jälkeen ja +50 kertoimisten aurinkorasvojen jälkeen, valitettavasti, vaikka ei haluta sitä ääneen sanoa, niin käryhän siinä kävi. Vaihdettiinkin sitten seuraavana päivänä siihen +70 kertoimeen. No otettiin siinä ilta sitten ihan rauhassa, yhdet mansikkadaiquirit taidettiin maistaa ja yöllä herään siihen, kun ebu oksentaa, en tiedä mitä, mutta kuulosti siltä että kaikki sisuskalut. Sitä kesti sitten koko yönläpeensä, ebu raahas kamansa ulos ja halaili roskista sinne aamutunneille saakka. Hyvä jos raukkaparka on nukkunut silmänräpäystäkään. Vatsakrammeja ja vessanpöntöllä molemmista päistä noin kuuden tunnin ajan ei ole mitään helppoa hommaa. Mutta onneks meni 12 tunnissa ohi, meillä muillakin, mulla ja jasulla tuli tauti myöhemmin, mutta hieman lievimmissä määrin.

Sunnuntaina nähtiin Ebun kaveri Iita, joka on ollu jo puolisen vuotta reissaamassa ja teki myös Nepalissa avustustyötä. Päivä hurahti mukavassa seurassa, tai siis Iita oli meille mukavaa seuraa, ja me kaksi ei varmastikaan oltu mitään yltiöihanaa seuraa, koska rampattiin vessassa minkä kerettiin ja keskustelut ajautuivat väistämättä siihen, että onko meillä metanolimyrkytys vai mikä lie suolistobakteeri. Kaiken tän jälkeen, ihme kyllä, Iita sai meidät suostuteltua lähtemään etelään Uluwatuun. No siinä me hetken aikaan pällisteltiin, kokeiltiin vatsojamme ja heitettiin kolikkoa, että lähteäkö vai eikö lähteä. No kolikko sanoi, että lähtekää ja olihan tää Iita viiminen ilta Balilla, joten tottakai nämä tytöt lähtee toiselle puolelle saarta kauheessa mahataudissa paikkaan missä on kauheet bileet! No paikka oli sika magee, ihmisiä ja aussipoikia riittämiin, mutta meillä olo oli niin hirveä, että eihän siinä voinu ku juoda yhdet oluset ja Iita hoiti sitten sen muun puolen. Tän jälkeen, kauheen olon seuraamana, päätettiin lähteä aikaisin kotiin. Noh, tajuttiin kuitenkin siinä illan mittaan, että meidän kodin portit menee aina kiinni yhdeltätoista, että mitäs me täällä, kello on jo kakstoista, pitää odottaa ainakin aamu kuuteen. Koska Iitan lento lähti aamu ysiltä, päätettiin mennä lentokentälle nukkumaan, kunnes meillä olis kotona portit auki :D Ei olla ikinä vielä tähän mennessä täällä nukuttu niin hyvin, kun siellä lentokentän kovalla lattialla ja niin sikeesti! Aamulla taksilla kotia ja vielä lisäunet siihen, että jaksetaan yhdeksi mennä töihin. Oli kyllä niin levännyt olo, vaikkei sitä voisi uskoa, mutta päivä orpokodissa meni aivan nappiin. Kummallakaan ei ollu enää pahemmin vatsan kanssa ongelmia, joten oltiin tehokkaita ja terveitä.

Jaksaako vielä lukea? No kerrotaan nyt, kun kerran alkuun päästiin.

Tiistaina lähettiin vanhempien orpokodin tyyppien kanssa kahden päivän retkelle. Bussimatka meni rattosasti ja, jos osattais kertoa mitä kautta ja minne mentiin, niin kerrottais, mutta nämä paikat on vielä niin hakusessa. Kuitenkin läpi Balin aina pohjoiseen asti ja länsirannikkoa takasin. Siinä matkalla poikettiin muun muassa eräällä järvellä, lounastaukoja oli koko ajan ja aivan liikaa, koska niinkuin aikaisemmin todettiin, se riisi alkaa jo tosiaan tökkimään. Mutta, massa maan tavalla ja löydettiin kyllä aivan helmiruokia ja saatiin taas uusia makuelämyksiä. Matkan aikana nähtiin paljon apinoita, joista varotetaan koko ajan, enkä yhtään ihmettele, koska ne on niin veijareita, että hamuavat kaikkea mitä ihmisillä on kädessä. Käytiin myös temppeleissä ja päästiin näkemään yksi harvinainen seremonia siellä temppelissä, missä ne uhras ruokia jumalalle ja se on kuulemma aina vaan kerran kolmeen vuoteen.


Yöpaikassa oli ilmastointi, joten oltiin fiiliksissä ja alettiin jumppaamaan ensmästä kertaa näin pariin viikkoon. Kyllä siinä olis ollu ihmisillä näkemistä, kun tytöt alusvaatteilla kovalla lattialla yhdellä ipodilla kuulokkeet molempien korvissa yrittää laskea, että yksi kaksi kolme ylös alas ylös alas...Jumpan jälkeen huomattiinkin pari veijaria, torakkaa meinaan, jotka saatiin häädettyä ihanan kuskimme Mamon avustuksella. Liskoihin ollaan totuttu, mutta torakat ei ihan vielä lukeudu niihin lemppareihin. Yöllä herään siihen, kun ebulla on tuli takamuksen alla, se hyppää sängystä, pistää valot päälle ja huutaa, että MUN KÄDELLÄ KÄVELI JUST TORAKKA MINÄ EN TÄÄLLÄ ENÄÄ NUKU! Olin ite niin väsynyt, että siinä loppuunpalamisen fiiliksellä ei paljoa torakka mua henk koht kohtauttanut, mutta ei siitä ebun nukkumisesta tullu kyllä yhtään mitään. Oltiin sitten valot päällä koko yön, kunnes aamulla löydettiin sitten taas lisää torakoita. Tajuttiin, että kaikki torakat tuli vessasta, jossa ei niin sanotusti ollut kattoa ollenkaan. Kuskimme Mamo taas ihanasti ymmärsi tilanteen ja meni jo heti aamusta pyytämään uutta huonetta näille kahdelle suomalaiselle turistille.

Parhainta koko reissussa oli se, että käytiin myös kahdessa muussa orpokodissa vierailulla. Meidän orpokodilla menee suhteessa melko hyvin näihin muihin orpokoteihin verrattuna, joten meidän orpokoti toi niin sanottuja "joululahjoja" näiden lapsille. Saatiin vapaaehtoisina jakaa iloisille lapsille muun muassa hammasharjoja ja muita hygieniatuotteita ja uuden pyyhkeen. Kyllä siinä sydän heltyy, kun näkee näiden ihmisten oloja täällä ja sitä auttavaisuutta ja jaloa mieltä mitä ne täällä toisilleen jakaa. Voiko suomessa ajatella huonossa asemassa olevan lahjoittaa omastaan pois, enpä tiedä.

Näihin kuulumisiin ja tunnelmiin, nämä tytöt alottivat viikonlopun eikä tiedetä yhtään mihin lähdetään, mutta kyllä me johonkin lähdetään!

Supe ja Ebu