Ei menny ihan ku stromsossa

Juu u.

Nyt on ajatukset ihan nollissa, energiat aivan taysin kulutettu ja ymmarrys alkaa olemaan loppu, mutta silti meilla on vahva luotto siihen, etta kaikki jarjestyy.

Tassa hyva esimerkki siita, jos asiat eivat ihan mene niinkuin suunniteltu tai todellisuus on toinen mita odotettu ja sovittu:

Singaporen lento, kun saapui Denpasariin, meita vastassa olivat kaksi mukavaa lasta orpokodista. He kyyditsivat meidat lentokentalta orpokodille ja orpokodilla vastassa oli monia muita iloisia ja reippaita lapsia. Sisalla meita kuitenkin odotti mukavalta vaikuttavat orpokodin pitajat, ja istuimmekin alas keskustelemaan tulevasta. Ei ehditty kuitenkaan paljoa sanoa, kun pitajat ehtivat jo haukkua edelliset suomalaiset tyontekijat ja samalla viittasivat meidan olevan epapatevia tekemaan tyomme. Noh, siina ei paljoa pystynyt itseaan puolustamaan, etta mistas he sita tietavat miten me hoidamme hommamme. Asioita hankalutti se, etta emme pystyneet kunnolla kommunkoimaan naisen kanssa, koska han hadin tuskin puhui englantia, joten hanella oli aina miehensa mukana tulkkaamassa keskustelua.

Keskustelu alkoi puhumalla tulevasta asunnostamme. Olimme monessa sahkopostissa ilmaisseet omat toiveemme siita, etta haluamme pitaa vapaa-ajan ja tyon erillaan, joten emme halua asua orpokodissa, vaan kuten edellisetkin vapaaehtoiset, omassa noin viiden minuutin kavelyn matkan paassa olevassa huoneistossa. Sahkopostissa ymmarsimme hyvin, etta he haluavat toki olla tietoisia siita, etta missa asumme ja ovat kuulemma vastuussa tekemisistamme, mutta myos ymmarsimme etta orpokodissa asuminen ei tulisi kuuloonkaan, omien toiveidemme mukaisesti. Monien eri syiden kautta meille kerrottiin, miksei kyseista huoneistoa enaa vuokrata, tarina muuttui koko keskustelun ajan ja lopulta he olivat kuitenkin valmiita vuokraamaan kyseisen huoneiston, jos maksaisimme koko vuoden vuokrakulut. Kuulosti jo alunperin hyvin oudolta, kaikkine selityksineen.  Loppujen lopuksi he itse ehdottivat meille, etta hankkisimme asunnon vaikka Kutalta(jonne on noin puolen tunnin ajomatka) ja, etta voimme kulkea sielta kasin orpokodille. Emme tietenkaan nahneet tata vaihtoehtona, joten sanoimme hankkivamme uuden asunnon lahempana orpokotia. Paikan omistaja kertoi olevansa koko kylan 'hotel manager', joka tiesi kylan vapaista markkinoista, joita ei kuulemma ollut yhtaan. Kaiken taman huiputuksen jalkeen nama tytot eivat kuitenkaan sita uskoneet, vaan kiitettiin kohteliaasti, poistuttiin ja lahdettiin koko paivaksi etsimaan itsellemme yopaikkaa. Niinkuin he olivat meille kertoneet, etta voimme vapaasti niin tehda.


Koko paiva pyorittiin jalat rakoilla ja 30 asteen helteessa ympari Dalungia, missa ihmiset ihmettelivatkin sita, ettei tytoilla ole edes skootteria milla kulkea. No kaveltiin kuitenkin, loydettiin paikkoja, mutta ehka liian epamaaraisilta alueilta, joten paadyimme takaisin kotikonnuille. Onneksi ei luovutettu, vaan kaytiin juttelemassa viereisen orpokodin henkilokunnan kanssa, joka tarjosi avoimesti auttavan katensa ja loydettiin meille majapaikka seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi, aivan orpokotimme laheisyydesta. Sairaan halvalla, siisti huoneisto ja oikea vessanpontto. Orpokodissa oli lattiavessa ja laitetaan siita myohemmin kuvia.

Tanaan piti olla ensimmainen paiva, kun alotetaan tyot. Viime yota verotti se, etta porukka valvoi kahteen  yolla ja neljalta yolla alkoi rukoushetki, ensin soi sireenit taysilla ja sitten alkoikin taputusten saattelemana lauluja ja rukouksia koko tunnin edesta. Videopatkaa luvassa. Eli ollaan menty siis pariyota nyt parin tunnin younilla, ja viela mietitaan, etta mita hittoa meidan kamat tekee siella orpokodissa. Tama oli se syy, miksi todellakin haluttiin oma rauha, asua eri paikassa, jotta voimme edes nukkua rauhassa ja paasta rentoutumaan kymmenen tuntisten tyopaivien jalkeen. Aamulla oli tarkotus alottaa duunit, kirjoittaa sopimuspaperit(jotka on jo allekirjoitettu sahkopostin valityksella, mutta ne alkuperaiset) ja samalla kerrottiin, etta olemme nyt sit loytaneet oman yopaikan, mutta tekisimme tyomme silti orpokodissa jne. Tama ei kuitenkaan enaa ollut hyva idea, vaan raivostuneina he kieltaytyivat allekirjoittamasta sopimuspapereita, haukkuivat eparehellisiksi ja samalla sanoivat, etta ei heita paljoa liikuta, jos lahdemme koko orpokodista. Siina voin sanoa, etta kyyneleet oli lahella ja pala kurkussa. Mutta! Ollaan kuitenkin sen verran sisukkaita mimmeja, etta ei meita tollanen paljoa hetkauta.Se, etta me ei olla tyollamme millaan tavalla viela ansaittu kyseista kohtelua, riitti meille syyksi siihen, etta pakkasimme paperit laukkuun ja lahdettiin etsimaan uutta tyopaikkaa. Meita onnisti kuin onnistikin, loydettiin aivan ihana orpokoti lahelta omaamme ja talla hetkella he ovat valmiita ottamaan meidat toihin. Toivottavasti vaan ei ole kyla taynna niin kieroa porukkaa, etta sana olisi kiirinyt "eparehellisista' suomalaista. HUOH

Nyt kadet ristissa toivomme, etta koululta vastataan meille ja saadaan lupa lahtea pois tasta orpokodista. Kylla me paljoa kestetaan, mutta syyttaminen turhasta ja luulot pois jo ensimmaisena paivana, saa naiden tyttojen sapet kiehumaan. Tiedetaan itse mihin pystytaan ja hoidetaan hommat itsenaisesti taalla paassa, jotta paastaan jatkamaan harjoittelua.

Kaikki siis hyvin, pienta pintaremonttia henkisessa terveydessa tosin, mutta meista viela kuullaan!

Terveisin Supe ja Ebu