Free Wifi!

Noniin nyt ollaan taas lankojen ja nettiyhteyksien päässä! Mistäs me oikeen alotettais. Kaks viikkoa on hurahtanu vauhdilla ja kaikkien vastoinkäymisten jälkeen ollaan ihanassa orpokodissa, ihanien orpokodin pitäjien kanssa ja uusia vapaaehtoisia työntekijöitä ollaan tavattu! Meijän kanssa täällä on yks toinen suomalainen Laurean Ammattikorkeesta tekemässä harkkaa ja kaks aussityttöä. Aussit lähtee ens viikolla vege, joten luojalle taas kiitos siitä, sillä sen takia me varmaan saatiin tää paikka!

Nämä kaks viikkoa ollaan saatu kontaktia moniin lapsiin ja kaikista vaikeista nimistä huolimatta nää kaks taliaivoa jopa muistaa osan nimen! Oli tosi hyvä, että roudattiin lapsille kaikenlaisia leluja suomesta, koska niiden avulla ollaan päästy toteuttamaan harjoittelua suunnittelemalla erilaisia aktiviteetteja pelien avulla. Otetaan joka kerta lelut takasin omaan talteen ja lopuks, kun lähetään niin meillä on isot kasat antaa orpokodille lahjaksi ja kaikenlisäksi lapset osaa jo pelata niillä.

Alotetaan joka päivä työt yhdeltä ja lopetetaan kymmeneltä. Tätä menoa tunnit tulee varmasti jo ennen aikojaan täyteen :D Aamusin suurin osa lapsista on koulussa, joten meillä on enemmän aikaa pikkusille. Puol kahdelta on aivan mahti lounas ( vaikkakin tuntuu nyt jo, että riisi tulee korvista ulos ). Sen jälkeen yleensä suurin osa myös vanhemmista lapsista on paikalla ja noin kolmen kieppeillä yritetään pitää englannin tunteja ja muuta ohjelmaa. Enkun tunnit onnistuu yleensä sillon, kun talon vanhin Irwan on paikalla, koska hän osaa hyvin englantia ja pystyy tulkkaamaan meitä. Tuunattiin perus eläindominosta ja muistipelistä englanninkielinen versio, johon kirjotettiin eläinten nimet englanniksi ja yritettiin niiden avulla lausua eläimiä ja muistaa niiden nimiä ulkoa. (oli myös hyvä oppi ebulle ;D) Iltapäivästä lähetään lasten kanssa lenkille, yllättävän sitkeitä ne on käymään tässä kuumuudessa. Saa ite ottaa happea pariin otteeseen, että jaksaa. Illat kuluu hengaillessa, syödessä ja läksyjen teossa. Ehkä kaikista siistein fiilis tulee siinä illansuussa, kun on ensin opettanut ja auttanut läksyissä lapsia, jotka oikeesti on kiinnostuneita oppimaan ja tekevät läksyt niin tunnollisesti. Siinä taas miettii näitä kulttuurieroja.. Koska näiden englanti on jo tarpeeksi huonoa, ei auta asiaa se, että universityssä käyvien nuorten englannin läksyt on jopa niin vaikeita, että meillä lukion käyneenä ja yo-kirjotukset kirjottaneena, ei ole pienintäkään hajua joistain sanoista ja selityksistä.

Ensimmäinen kunnollinen viikonloppu täällä vietetiin Seminyakissa. Paikanpäällä otettiin melkeen ensimmäinen rupunen hotelli, vaikkakin oltiin niin luvattu itellemme, että kunnon suihkut sun muut pitää olla, koska viikot majaillaan ihan ok huoneessa. No ei me sit kuitenkaan otettu, vaan päädyttiin melko samantapaseen huoneeseen. Mitäs sillä niin väliä. Seminyakin yöstä lähdettiin kuitenkin Kutalle, joka osoittautui aivan samanlaiseksi mitä oltiin paikasta kuultu. Melkonen bilemesta ja aivan sikana porukkaa. Ebulle propsit siitä, että uskaltautui skootteritaksiin, joten matka taittui oikein mukavasti siinä kolme päällä ilman kypärää. Se kyllä pelkäs koko matkan, että mihin ne meidät vie ja millon jonkun oven takaovi aukee ja lennetään sitä päin. Mutta tässä ollaan, ehkä kannattaa uskaltautua toistekin ;D Seuraava ilta otettiinki rennosti biitsillä ja kaiken sen 'auringonoton' jälkeen ja +50 kertoimisten aurinkorasvojen jälkeen, valitettavasti, vaikka ei haluta sitä ääneen sanoa, niin käryhän siinä kävi. Vaihdettiinkin sitten seuraavana päivänä siihen +70 kertoimeen. No otettiin siinä ilta sitten ihan rauhassa, yhdet mansikkadaiquirit taidettiin maistaa ja yöllä herään siihen, kun ebu oksentaa, en tiedä mitä, mutta kuulosti siltä että kaikki sisuskalut. Sitä kesti sitten koko yönläpeensä, ebu raahas kamansa ulos ja halaili roskista sinne aamutunneille saakka. Hyvä jos raukkaparka on nukkunut silmänräpäystäkään. Vatsakrammeja ja vessanpöntöllä molemmista päistä noin kuuden tunnin ajan ei ole mitään helppoa hommaa. Mutta onneks meni 12 tunnissa ohi, meillä muillakin, mulla ja jasulla tuli tauti myöhemmin, mutta hieman lievimmissä määrin.

Sunnuntaina nähtiin Ebun kaveri Iita, joka on ollu jo puolisen vuotta reissaamassa ja teki myös Nepalissa avustustyötä. Päivä hurahti mukavassa seurassa, tai siis Iita oli meille mukavaa seuraa, ja me kaksi ei varmastikaan oltu mitään yltiöihanaa seuraa, koska rampattiin vessassa minkä kerettiin ja keskustelut ajautuivat väistämättä siihen, että onko meillä metanolimyrkytys vai mikä lie suolistobakteeri. Kaiken tän jälkeen, ihme kyllä, Iita sai meidät suostuteltua lähtemään etelään Uluwatuun. No siinä me hetken aikaan pällisteltiin, kokeiltiin vatsojamme ja heitettiin kolikkoa, että lähteäkö vai eikö lähteä. No kolikko sanoi, että lähtekää ja olihan tää Iita viiminen ilta Balilla, joten tottakai nämä tytöt lähtee toiselle puolelle saarta kauheessa mahataudissa paikkaan missä on kauheet bileet! No paikka oli sika magee, ihmisiä ja aussipoikia riittämiin, mutta meillä olo oli niin hirveä, että eihän siinä voinu ku juoda yhdet oluset ja Iita hoiti sitten sen muun puolen. Tän jälkeen, kauheen olon seuraamana, päätettiin lähteä aikaisin kotiin. Noh, tajuttiin kuitenkin siinä illan mittaan, että meidän kodin portit menee aina kiinni yhdeltätoista, että mitäs me täällä, kello on jo kakstoista, pitää odottaa ainakin aamu kuuteen. Koska Iitan lento lähti aamu ysiltä, päätettiin mennä lentokentälle nukkumaan, kunnes meillä olis kotona portit auki :D Ei olla ikinä vielä tähän mennessä täällä nukuttu niin hyvin, kun siellä lentokentän kovalla lattialla ja niin sikeesti! Aamulla taksilla kotia ja vielä lisäunet siihen, että jaksetaan yhdeksi mennä töihin. Oli kyllä niin levännyt olo, vaikkei sitä voisi uskoa, mutta päivä orpokodissa meni aivan nappiin. Kummallakaan ei ollu enää pahemmin vatsan kanssa ongelmia, joten oltiin tehokkaita ja terveitä.

Jaksaako vielä lukea? No kerrotaan nyt, kun kerran alkuun päästiin.

Tiistaina lähettiin vanhempien orpokodin tyyppien kanssa kahden päivän retkelle. Bussimatka meni rattosasti ja, jos osattais kertoa mitä kautta ja minne mentiin, niin kerrottais, mutta nämä paikat on vielä niin hakusessa. Kuitenkin läpi Balin aina pohjoiseen asti ja länsirannikkoa takasin. Siinä matkalla poikettiin muun muassa eräällä järvellä, lounastaukoja oli koko ajan ja aivan liikaa, koska niinkuin aikaisemmin todettiin, se riisi alkaa jo tosiaan tökkimään. Mutta, massa maan tavalla ja löydettiin kyllä aivan helmiruokia ja saatiin taas uusia makuelämyksiä. Matkan aikana nähtiin paljon apinoita, joista varotetaan koko ajan, enkä yhtään ihmettele, koska ne on niin veijareita, että hamuavat kaikkea mitä ihmisillä on kädessä. Käytiin myös temppeleissä ja päästiin näkemään yksi harvinainen seremonia siellä temppelissä, missä ne uhras ruokia jumalalle ja se on kuulemma aina vaan kerran kolmeen vuoteen.


Yöpaikassa oli ilmastointi, joten oltiin fiiliksissä ja alettiin jumppaamaan ensmästä kertaa näin pariin viikkoon. Kyllä siinä olis ollu ihmisillä näkemistä, kun tytöt alusvaatteilla kovalla lattialla yhdellä ipodilla kuulokkeet molempien korvissa yrittää laskea, että yksi kaksi kolme ylös alas ylös alas...Jumpan jälkeen huomattiinkin pari veijaria, torakkaa meinaan, jotka saatiin häädettyä ihanan kuskimme Mamon avustuksella. Liskoihin ollaan totuttu, mutta torakat ei ihan vielä lukeudu niihin lemppareihin. Yöllä herään siihen, kun ebulla on tuli takamuksen alla, se hyppää sängystä, pistää valot päälle ja huutaa, että MUN KÄDELLÄ KÄVELI JUST TORAKKA MINÄ EN TÄÄLLÄ ENÄÄ NUKU! Olin ite niin väsynyt, että siinä loppuunpalamisen fiiliksellä ei paljoa torakka mua henk koht kohtauttanut, mutta ei siitä ebun nukkumisesta tullu kyllä yhtään mitään. Oltiin sitten valot päällä koko yön, kunnes aamulla löydettiin sitten taas lisää torakoita. Tajuttiin, että kaikki torakat tuli vessasta, jossa ei niin sanotusti ollut kattoa ollenkaan. Kuskimme Mamo taas ihanasti ymmärsi tilanteen ja meni jo heti aamusta pyytämään uutta huonetta näille kahdelle suomalaiselle turistille.

Parhainta koko reissussa oli se, että käytiin myös kahdessa muussa orpokodissa vierailulla. Meidän orpokodilla menee suhteessa melko hyvin näihin muihin orpokoteihin verrattuna, joten meidän orpokoti toi niin sanottuja "joululahjoja" näiden lapsille. Saatiin vapaaehtoisina jakaa iloisille lapsille muun muassa hammasharjoja ja muita hygieniatuotteita ja uuden pyyhkeen. Kyllä siinä sydän heltyy, kun näkee näiden ihmisten oloja täällä ja sitä auttavaisuutta ja jaloa mieltä mitä ne täällä toisilleen jakaa. Voiko suomessa ajatella huonossa asemassa olevan lahjoittaa omastaan pois, enpä tiedä.

Näihin kuulumisiin ja tunnelmiin, nämä tytöt alottivat viikonlopun eikä tiedetä yhtään mihin lähdetään, mutta kyllä me johonkin lähdetään!

Supe ja Ebu

Pika katsaus!

Kirjotellaan myöhemmin tarkemmin, mutta pika informaatio. Täällä hymyillään jälleen. Saatiin koulusta lupa vaihtaa paikkaan joka löydettiin.Kaikella on selkeesti taas tarkotuksensa, koska tää meijän uus paikka on ihan mahtava. Meijät on otettu niin hyvin vastaan ja ollaan jo muutamassa päivässä saatu orpokoti elämän päivistä paljon irti. Tää on kyllä ihan mahtavaa. Nähään kuinka eletään oikeesti paikallista elämää. Meijän asuin alueella ei oo yhtää turistei, muutamat muut vapaaehtoistyöntekijät ainoastaan. Pikku hiljaa nähään, mitä näiden päivärutiineihin kuuluu.

Jälkeenpäin ajateltuna ni alku sotku oli meille onnenpotku! Meitä on siunattu tällä kaikella ihanuudella ja autuudella. Meillä on maailman paras harkkapaikka ! Kuullaan taas. Toivottavasti saadaan vielä kuvia lisättyä joka päivä!

Terkkuja! Ebu ja supe

Ei menny ihan ku stromsossa

Juu u.

Nyt on ajatukset ihan nollissa, energiat aivan taysin kulutettu ja ymmarrys alkaa olemaan loppu, mutta silti meilla on vahva luotto siihen, etta kaikki jarjestyy.

Tassa hyva esimerkki siita, jos asiat eivat ihan mene niinkuin suunniteltu tai todellisuus on toinen mita odotettu ja sovittu:

Singaporen lento, kun saapui Denpasariin, meita vastassa olivat kaksi mukavaa lasta orpokodista. He kyyditsivat meidat lentokentalta orpokodille ja orpokodilla vastassa oli monia muita iloisia ja reippaita lapsia. Sisalla meita kuitenkin odotti mukavalta vaikuttavat orpokodin pitajat, ja istuimmekin alas keskustelemaan tulevasta. Ei ehditty kuitenkaan paljoa sanoa, kun pitajat ehtivat jo haukkua edelliset suomalaiset tyontekijat ja samalla viittasivat meidan olevan epapatevia tekemaan tyomme. Noh, siina ei paljoa pystynyt itseaan puolustamaan, etta mistas he sita tietavat miten me hoidamme hommamme. Asioita hankalutti se, etta emme pystyneet kunnolla kommunkoimaan naisen kanssa, koska han hadin tuskin puhui englantia, joten hanella oli aina miehensa mukana tulkkaamassa keskustelua.

Keskustelu alkoi puhumalla tulevasta asunnostamme. Olimme monessa sahkopostissa ilmaisseet omat toiveemme siita, etta haluamme pitaa vapaa-ajan ja tyon erillaan, joten emme halua asua orpokodissa, vaan kuten edellisetkin vapaaehtoiset, omassa noin viiden minuutin kavelyn matkan paassa olevassa huoneistossa. Sahkopostissa ymmarsimme hyvin, etta he haluavat toki olla tietoisia siita, etta missa asumme ja ovat kuulemma vastuussa tekemisistamme, mutta myos ymmarsimme etta orpokodissa asuminen ei tulisi kuuloonkaan, omien toiveidemme mukaisesti. Monien eri syiden kautta meille kerrottiin, miksei kyseista huoneistoa enaa vuokrata, tarina muuttui koko keskustelun ajan ja lopulta he olivat kuitenkin valmiita vuokraamaan kyseisen huoneiston, jos maksaisimme koko vuoden vuokrakulut. Kuulosti jo alunperin hyvin oudolta, kaikkine selityksineen.  Loppujen lopuksi he itse ehdottivat meille, etta hankkisimme asunnon vaikka Kutalta(jonne on noin puolen tunnin ajomatka) ja, etta voimme kulkea sielta kasin orpokodille. Emme tietenkaan nahneet tata vaihtoehtona, joten sanoimme hankkivamme uuden asunnon lahempana orpokotia. Paikan omistaja kertoi olevansa koko kylan 'hotel manager', joka tiesi kylan vapaista markkinoista, joita ei kuulemma ollut yhtaan. Kaiken taman huiputuksen jalkeen nama tytot eivat kuitenkaan sita uskoneet, vaan kiitettiin kohteliaasti, poistuttiin ja lahdettiin koko paivaksi etsimaan itsellemme yopaikkaa. Niinkuin he olivat meille kertoneet, etta voimme vapaasti niin tehda.


Koko paiva pyorittiin jalat rakoilla ja 30 asteen helteessa ympari Dalungia, missa ihmiset ihmettelivatkin sita, ettei tytoilla ole edes skootteria milla kulkea. No kaveltiin kuitenkin, loydettiin paikkoja, mutta ehka liian epamaaraisilta alueilta, joten paadyimme takaisin kotikonnuille. Onneksi ei luovutettu, vaan kaytiin juttelemassa viereisen orpokodin henkilokunnan kanssa, joka tarjosi avoimesti auttavan katensa ja loydettiin meille majapaikka seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi, aivan orpokotimme laheisyydesta. Sairaan halvalla, siisti huoneisto ja oikea vessanpontto. Orpokodissa oli lattiavessa ja laitetaan siita myohemmin kuvia.

Tanaan piti olla ensimmainen paiva, kun alotetaan tyot. Viime yota verotti se, etta porukka valvoi kahteen  yolla ja neljalta yolla alkoi rukoushetki, ensin soi sireenit taysilla ja sitten alkoikin taputusten saattelemana lauluja ja rukouksia koko tunnin edesta. Videopatkaa luvassa. Eli ollaan menty siis pariyota nyt parin tunnin younilla, ja viela mietitaan, etta mita hittoa meidan kamat tekee siella orpokodissa. Tama oli se syy, miksi todellakin haluttiin oma rauha, asua eri paikassa, jotta voimme edes nukkua rauhassa ja paasta rentoutumaan kymmenen tuntisten tyopaivien jalkeen. Aamulla oli tarkotus alottaa duunit, kirjoittaa sopimuspaperit(jotka on jo allekirjoitettu sahkopostin valityksella, mutta ne alkuperaiset) ja samalla kerrottiin, etta olemme nyt sit loytaneet oman yopaikan, mutta tekisimme tyomme silti orpokodissa jne. Tama ei kuitenkaan enaa ollut hyva idea, vaan raivostuneina he kieltaytyivat allekirjoittamasta sopimuspapereita, haukkuivat eparehellisiksi ja samalla sanoivat, etta ei heita paljoa liikuta, jos lahdemme koko orpokodista. Siina voin sanoa, etta kyyneleet oli lahella ja pala kurkussa. Mutta! Ollaan kuitenkin sen verran sisukkaita mimmeja, etta ei meita tollanen paljoa hetkauta.Se, etta me ei olla tyollamme millaan tavalla viela ansaittu kyseista kohtelua, riitti meille syyksi siihen, etta pakkasimme paperit laukkuun ja lahdettiin etsimaan uutta tyopaikkaa. Meita onnisti kuin onnistikin, loydettiin aivan ihana orpokoti lahelta omaamme ja talla hetkella he ovat valmiita ottamaan meidat toihin. Toivottavasti vaan ei ole kyla taynna niin kieroa porukkaa, etta sana olisi kiirinyt "eparehellisista' suomalaista. HUOH

Nyt kadet ristissa toivomme, etta koululta vastataan meille ja saadaan lupa lahtea pois tasta orpokodista. Kylla me paljoa kestetaan, mutta syyttaminen turhasta ja luulot pois jo ensimmaisena paivana, saa naiden tyttojen sapet kiehumaan. Tiedetaan itse mihin pystytaan ja hoidetaan hommat itsenaisesti taalla paassa, jotta paastaan jatkamaan harjoittelua.

Kaikki siis hyvin, pienta pintaremonttia henkisessa terveydessa tosin, mutta meista viela kuullaan!

Terveisin Supe ja Ebu

Helsinki-Vantaa - Singapore - Denpasar

Huomenta, päivää ja hyvää yötä!

Ebun ja Supen uskomattoman hienon blogin aloitus on tässä! Vielä uskomattomampia tarinoita on tietysti tulossa ja aivan käsittämätöntähän on tietysti se, että ollaan oikeesti noin viiden tunnin päästä jo Balilla!

Se mistä kaikki alkoi saa paikkansa Helsinki-Vantaalta. Iltalento odotti meitä iloisia reissaajia, kassit pakattuina kuin laivat lastattuina kaikenmaailman leluilla ja peleillä, jotka saavat oman paikkansa The Orphanage of Hope Children's Home orpokodissa. Suuri kiitos ebun äidille, joka lahjoitti suuren määrän iloa ja oppimisen kokemuksia lapsille Balilla. Myös me hyödytään suuresti näistä apuvälineistä, joiden avulla tullaan opettamaan lapsille englantia ja viettämään yhteistä aikaa.

Kaikesta tästä hyväsydämisyydestämme ja ajattelevaisuudestamme huolimatta, meitä odottikin Finnairin Check-Inissä vihainen kaljupäinen ukkeli, jolle orvot lapset Indonesian sademetsissä ei liikauttanut paljoakaan. Ylipainosta puhuessaan, emme vieläkään ole ihan varmoja, puhuiko hän meistä vai matkalaukkujemme liikakiloista: "Ihan sama mihin menette, mutta nämä keissit alkavat kakskolmosella ja piste." Siinä me sitten vaihdettiin satojagrammoja laukkujen välillä, kunnes luoksemme saapui nainen nimeltä rölli, joka toteskin kaljupään olevan kovapala purettavaksi. Röllin avulla kaljupää kuitenkin leppyi, tiedä häntä millaisissa röllinkoloissa nämä kaksi ovat painineet keskenään. ?

Kymmenen tuntia finskin lennolla oli elämämme lyhyin ja aika loppui jopa kesken. Lentoyhtiön tarjoamat virvokkeet saivat oman paikkansa näiden kymmenen tunnin aikana ja pääsimme jopa tutustumaan henkilökunnan tiloihin lentokoneen takapäässä.

Nyt ollaan Singaporen lentokentällä, kohta kakstoista tuntia takanapäin ja sussu on ottanut unta noin kaks tuntia näiden vuorokausien aikana. Lentokenttä on maailman hienoin! Täältä löytyy kaikkea kylpylän ja lääkäripalveluiden väliltä. Kentältä pääsee ulos terangille, mistä näkee lentokoneita laskeutuvan ja lähtevän ja ai että kaiken sen kuuman vesihöyryn keskellä on vaan maailman hienoin fiilis! Todettiin, että tulevat kolme kuukautta tropiikissa ja kuumuudessa saavat meikäläisten kropat turpoamaan.

Kakstoista tuntia loungen sohvapenkillä oli jo ihan tarpeeksi puuduttavaa ja kaivattiinkin jo jotain häppeninkiä. Noin viistoista turvaliiveihin ja aseisiin asustautunutta poliisia tulivat luo ja kyselivät passeja ja lentolippuja. Ei siinä mitään, mutta siinä kun huomaa, että meidät on ympäröity poliisimiehillä, joilla valtavat snaipperit sylissä, ei voitu muuta kun ajatella "hänen" olevan keskuudessamme.

Kaksi tuntia, kone kohti Balia ja lentokentällä meitä vastassa lapsia orpokodista. Feel the excitement!

Terkkuja ja pusuja ja haleja ja iloa ja onnea ja kaikkea muuta täältä Singaporen lentokentältä.

Supadupa ja ebupebu